Noin kolmasosa kotitalousjätteestä voidaan kierrättää kompostoimalla.
Ruokajätteestä tehty komposti soveltuu erinomaisesti mm. puutarhan
maanparannusaineeksi ja lannoitteeksi.

Kompostointi alkaa jätteen syntypaikalla esim. keittiössä. Kaikki biologisesti
hajoavat eli biojätteet kerätään erikseen vesitiiviiseen kannelliseen astiaan.

Kompostiin voidaan laittaa kaikki ruoantähteet sekä puutarhajätteitä (kaikki elävä materiaali). Myös pehmopaperia, teen- ja kahvinporoja, siivoustomua ja silputtua paperia voidaan laittaa jonkin verran kompostiin. Kompostointiolosuhteet saadaan pidettyä suotuisina, kun kompostiin sekoitetaan tai laitetaan tuoreiden jätteiden sekaan kerroksina esimerkiksi haketettuja oksia ja puunkuorisilppua.
(Vaasan kaupungin ympäristökeskus)

Kompostoinnista on tehtävä kirjallinen ilmoitus kunnan ympäristötoimeen.

HUOM!
Kaatopaikalla biojäte
- mätänee aiheuttaen hajuhaittoja ja valumavesiä
- tuottaa ilmakehään metaania
- houkuttelee rottia ja lokkeja
- vie turhaan tilaa ja vaikeuttaa muun hyötyjätteen erottelua

Alla olevasta linkistä löydät kattavasti lisätietoa kompostoinnista

Kompostointi (Jyväskylän tekninen palvelukeskus)

Toimisto avoinna: arkisin klo 8 - 15 Puh/Fax: 014 837 636
Sähköposti: toimisto@laukaanpuhtaanapito.fi