Keräysmetalli-
käytöstä poistettua pakkausmetallia ja muuta
metallia, joka kokonsa ja laatunsa vuoksi voidaan panna järjestetyn
jätteenkuljetuksen keräysvälineeseen tai hyötykeräyspisteen
keräysvälineeseen.
Kuivajäte- yhdyskuntajätettä,
joka on syntypaikalla lajiteltu siten, että se ei sisällä
biojätettä, ongelmajätettä eikä merkittäviä
määriä hyötyjätteitä ja josta voidaan
laitoskäsittelyllä valmistaa poltettavaa materiaalia.
Puujäte- haitattomasti poltettavaa
puujätettä kuten rakennus- ja tuotantotoiminnan puujätettä,
kierrätyskelvottomia kuormalavoja, risua ja pienpuuta esim.
joulukuusia.
Rakennus-
ja purkujäte- rakentamisessa, korjaamisessa, purkamisessa
sekä maa- ja vesirakentamisessa syntyviä käytöstä
poistettuja rakennus- ja purkujätteitä sekä käyttämättä
jääneitä aineksia.
Öljyinen
jäte- jäteöljyä ja veteen sekoittunutta
öljyä (luokka I), sekä jätteitä, joihin
on sekoittunut öljyä siinä määrin (>
1%), että niiden käsittely muiden jätteiden joukossa
aiheuttaisi vaaraa ihmisille tai ympäristölle sekä
öljysäiliöiden puhdistuksessa syntyvää
sakkaa, öljynerotuskaivojen lietettä ja muuta vastaavaa
öljyistä maata (luokka II).
Ongelmajäte-
jätettä, joka kemiallisen tai muun ominaisuutensa
takia voi aiheuttaa erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle
tai ympäristölle. Ongelmajätteitä ovat mm.
maali- ja liuotinainejätteet, myrkyt, hapot, torjunta-aineet,
raskasmetalliparistot, akut, elohopealamput ja -loisteputket sekä
öljy- ja lääkejätteet
<<Takaisin
Lähde: Jyväskylän maalaiskunnan
jätehuoltomääräykset